Published on 2018-08-11 19:23:48+00:00

Yhden yön juttu Dohassa

Menomatkalla oli pitkä tauko Dohassa ja päätettiin poiketa kaupunkiin yöksi. Varasimme viiden tähden Shangri La -hotellin. Koneen laskeuduttua suuntasimme hotellille kevyessä 36 asteen helteessä ja melkoisessa ilmankosteudessa. Olisi ollut väitöstä edeltävä hiusmalli kohtuullisen kiharana täällä...

Hotelli on komea ja tilukset on prameat, huone iso ja ilmastoitu. Hotelli on tunnettu liikuntamahdollisuuksistaan ja paikassa onkin oikein mainio allasosio. Paikka ja palvelu ovat sitä tasoa että nyt on ihan lievästi vahvasti olo että olen väärässä paikassa.

Pitkät housut jäivät lentokentälle matkalaukkuun, joten hotellin ravintoloihin ei ole asiaa. Saatiin kuitenkin lupa käydä nappaamassa ylimmän kerroksen loungessa muutama valokuva, kunhan ei jäädä sinne muuten olemaan säädyttömissä shortseissamme ?

Mutta muuten täällä ei sitten olekaan mitään jännää. Museot yms. potentiaalisesti kiinnostavat paikat menivät viimeistään kahdeksalta kiinni. Vieressä on kauppakeskus täynnä länsimaalaisia kauppoja ja ravintoloita. Pientä eksotiikkaa sentään tuo arabialaiseen kirjaimistoon käännetyt liikkeiden nimet.

Kävimme aikamme kuluksi ulkona kuvailemassa pilvenpiirtäjiä ja ohi kiiltäviä autoja.

No aamulla vielä hetki luksusta ja sitten nenä ja muu kroppa kohti Nepalia. Parasta tässä päivässä oli ehdottomasti iltainen uima-allaselämys. Vesi tuntui haalean viileältä ilmaan verrattun, ja allas riittävän hiljainen jopa suomalaisen makuun. Illan pimetessä paikassa oli tunnelmaa.

Aamupala oli odotusten mukaisesti riittävä.

Avatar of Author

Tuomas Turpeinen