Eilinen päivä meni pitkälti bussissa. Illalla käytiin kangaskaupassa. Marsu etsi äidilleen hamekangasta ja valintaan meni aikaa suht reilusti. Minulle jäi aikaa jutella kaupan omistajien kanssa. Myyjä, mies, ihmetteli että kuinka olen näin vanha ja minulla ei ole lapsia. Säälivä ilme kertoi että olen vähän niinkuin nyt epäonnistunut tässä hommassa. Ja samalla kyseli että mitä jos nyt sitten on sillä tavalla jonkun kanssa, että tuleeko niitä lapsia vahingossa. Luikertelin pois tilanteesta ennenkuin se eteni pidemmälle ja siirryin juttelemaan lumesta ja eläimistä perheen tytön kanssa ?
Aamulla hyvästelimme hyväksi havaitun Katmandu Grand hotellin henkilökunnan ja ajelimme naapurikaupunkiin Bhaktapuriin. Bhaktapur on hyvin tunnettu vanhasta kaupungistaan. Alue kärsi kuitenkin 2015 maanjäristyksessä aika pahasti ja vieläkin moni talo on tuettu lankuin. Alueella on kuitenkin yhä monia hienoja temppeleitä.
Paikka oli hyvä myös ihmisten ja tunnelman kuvaamiseen.
Tämä viimeinen kuva tuntui olevan hyvin yleinen näky katujen risteyksissä. Mammat ja papat kerääntyivät istuskelemaan katokseen pelaamaan lautapelejä tai vaan juttelemaan. Vanhemmat naiset pukeutuvat paljon perinteisiin vaatteisiin. Miehet ja nuoret ovat siirtyneet enemmän länkkärityyliin. Sääli, nuo perinteiset kamppeet ovat aika kivan näköisiä.
Tällä viikolla täällä on juhlittu juhlaa, jonka nimeä en osaa sanoa. Tänään oli viimeinen päivä ja kaupungilla oli paljon erilaisia tanssiryhmiä ja soittajia. Illalla homma alkoi olemaan jo hieman villin oloista omaan makuun.
Lopuksi vielä viimeiset nepalilaiset ruuat kattoterassille, hyvästelyt skootterien tööttäilylle (ei kyllä jää mitenkään ikävä) ja katse kohti huomista kotimatkaa. Tämä jäänee myös blogin viimeiseksi jutuksi tämän reissun osalta mikäli lennolla ei nyt tapahdu mitään jännityskynnyksen ylittävää.
