Published on 2018-12-08 22:56:24+00:00

Vamos!

Aikainen herätys aamulla ja Finnairilla kohti Lontoota. Lontooseen saavuttiin hieman myöhässä ja matkalaukkujakin saimme odottaa puolisen tuntia.

Siitä vauhdilla sitten bussiasemalle ja ensimmäisellä mahdollisella bussilla kohti Gatwickia (lipunmyyjä onnistui vielä pidättelemään meille lähdössä ollutta bussia), josta seuraava lento lähtee. Gatwickilla sitten check-iniin, jossa meille kerrottiin että voitte kyllä lähteä mutta matkalaukkuja ei enää saa mukaan. Laukut voisi jättää lentokentälle ja hakea joskus pois. Perään niitä ei sääntöjen mukaan saa lähettää, pitää matkustaa omien laukkujen kanssa. Tämä ei houkuttanut, joten menimme lipputiskille kysymään miten pitäisi edetä. Saimme kuulla että maanantaina lähtee seuraava lento. Mutta majoitusta Lontoossa ei korvata, koska vika oli Finnairin (jatkolento oli British Airwaysin). Finnairi puolestaan ilmoitti että myöhästymisistä huolimatta vaihtoon oli ollut riittävä aika ja hekään eivät korvaa. Varasimme sitten suht edullisen hotellin läheltä Lontoon keskustaa ja toivomme että saamme valitettua Finnairille tai että matkavakuutus korvaisi.

No mutta joka tapauksessa edessä on nyt puolitoista päivää Lontoossa. Ekana iltana kävimme kävelemässä Thamesia pitkin.

Avatar of Author

Tuomas Turpeinen