Reissun loppuun sattuikin yllättävän paljon ohjelmaa. Terttu ilmoitti että hän voisin lähteä meidän kanssa kaupungin ulkopuolella olevan järven rantaan, jossa on lintupuisto. Ja Virva oli sopinut, että lähdemme Bulawayo-nimiseen kaupunkiin, jossa asuu Riitta ja hänen miehensä.
Lintupuistoon oli n. kolmen vartin ajomatka. Liikenne täällä on välillä (lähes aina) hermoja riipivää, kun on tottunut suomalaiseen menoon. Vaikka on kaksikaistainen moottoritien näköinen tie, niin autoja on pysähtynyt minne sattuu ja porukka hilluu tien laidassa osa ihan muuten vaan ja jotkut yrittävät myydä vihanneksia yms. Liikennevaloja enimmäkseen kuitenkin noudatetaan. Tämäkin on maa, jossa röyhkeys ja oveluus on liikenteessä eduksi. No mutta sitten lintupuistoon. Puisto oli aika iso ja siellä oli erityisesti papukaijoja, petolintuja ja pöllöjä.
Puistossa oli kovasti erilaisia lintuja, mutta välillä jäi vähän säälittämään ne pienet häkit joissa ne joutuvat olemaan.
Tosin erityisesti jäi mieleen yksi isohko hornbill nimeltään Charlie. Charlie oli tullut puistoon vuonna 85 ja yrityksistä huolimatta hänelle ei ollut löytynyt kavereita. Seurankaipuunsa vuoksi hän yrittää sitten ystävystyä kaikkien puistossa kävijöiden kanssa. Ja heti kun pääsimme Charlien häkin luokse hän kävi nappaamassa nipun heiniä ja yritti tyrkyttää sitä meille lahjaksi. Kuulemma tekee näin kaikille vieraille. Hän oli niin sympaattisen oloinen että unohtui ottaa kuva. Loppupäivä menikin sitten kun kävin matkamuistotorilla. Se onkin hieman hurja paikka kun kymmenet matkamuistomyyjät huomaavat että kaupungin ainoa turisti saapuu...
Torstaina ja perjantaina oli ohjelmassa bussimatka Bulawayoon ja Riitan luona vierailu. Ostin menomatkalle 20 dollaria maksaneet liput ja paluumatkalle 30. Menomatka olikin sitten hauska kokemus. Enemmän semmoinen afrikkalainen bussielämys.Ilmastoimaton hyvin täyteen ahdettu auto jossa soi äänekäs gosbelmusiikki.
Pysähtyi vähän väliä täyttämään mikäli tilaa jostain vapautui. Hauska ilmiö oli sokeat saarnaajat joita bussiin tuli tasaisin väliajoin. Aina välillä joltain pysäkiltä hyppäsi kyytiin kaveri jolla on jonkinlainen keppi oppaanaan. Hetken päästä kun bussi on päässyt liikkeelle keppikaveri aloittaa äänekkään saarnaamisen shonaksi. Ja aikansa saarnattuaan lähtee sitten keräämään kolehtia. Yllättävän hyvin he silti osasivat liikkua ja pysähtyä odottamaan mikäli joku rupeaa kaivamaan lompakkoaan. Yksi osasi jopa vähän ennen meitä ilmoittaa englanniksi rahantarpeestaan.
Ja tietenkin joka pysähdyksellä bussiin tulo pitkä jono erilaisten asioiden myyjiä (usb-kaapelit oli tämän matkan hittituote).
Bulawayossa Riitta tuli meitä vastaan. Pieniä haasteita tuotti että jäimme vahingossa kaupungin keskustan ruuhka-alueella, eikä bussin loppupysäkillä. Mutta erinäisten kommunikointitoimien jälkeen päädyimme samaan paikkaan. Kävimme sitten katsomassa luonnontieteellistä museota. Siellä oli mielenkiintoinen kokoelma paikallista historiaa ja eläimiä. Illaksi päädyimme Riitan ja Themban taloon kaupungissa. Heillä on myös lihakarjatila kaupungin ulkopuolella, mutta sinne emme tällä kertaa ehtineet. Mutta tämä kaupunkitalo oli kyllä oikein hieno ja mukava paikka. Lämmin suihku oli puhdistava kokemus. Päivä meni sitten puutarhassa istuskellessa ja maailmaa parantaessa. Paluumatkan kalliimpi bussi oli vähän tylsempi kokemus. Siisti ilmastoitu auto joka pysähtyi ehkä kolme kertaa koko matkan aikana. Musiikin volume oli kohtuullisella tasolla ja ei yhtään saarnamiestä keppinsä kanssa. Alku- ja loppurukous tosin tietenkin oli.
Tästä eteenpäin minulla alkoikin sitten olla valmistautumista kotimatkalle. Loput tuliaiset pick-and-paysta ja viimeiset lintutarkkailut.
Loppuun vielä jotain sekalaisia kuvia reissusta.
