Published on 2023-03-28 20:14:03+00:00

Lomamoodissa

Muutaman hyvin nukutun yön jälkeen alkaa jo päästä henkisesti lomamoodiin. Mitään ihmeellisiä suunnitelmia tai aikatauluja ei päiville ole ollut. On tullut harrastettua lisää lintukuvailua ihan istuskelemalla pihalla ja käytyä kävelyllä kaupungilla. Ruokani olen varmuuden vuoksi käynyt ostamassa tuoreena supermarketista. Eilen käytiin Kamnfinsan torilla, jossa Oxx on alkanut pitää ruokakojua. Valmistaa siis itse perusruoka-annoksia joita myy 1,5 dollarin hintaan.  Itse en siis uskaltanut vielä semmoista syödä.

Kävimme myös hetken ajan tuuraamassa Florida nimistä torimyyjää kun hän kävi hakemassa lapsensa koulusta.

Tuli kokeiltua myös illalla tähtitaivaan kuvaamista, mutta se vaatii vielä vähän uutta yritystä.

Tänään ohjelmassa oli Mukuvisi-puisto. Oppaaksi mukaan lähti Hararessa asuva suomalainen Terttu. Hän tunsi puiston hyvin, käynyt siellä säännöllisesti vuosikymmenten ajan. Puistossa saa kulkea jalkaisin, siellä ei kovin vaarallisia eläimiä ole. Muutama Impala, Seepra ja kirahvi tuli bongattua. Ja lisäksi myös kuningaskalastaja ja joku kutojalintu.

Illalla oli taas hyvin aikaa ja kokeilin kuvata lintuja houkuttelemalla niitä keksinmurusilla ja etäohjaamalla kameraa joka on siis ihan murujen vieressä. Onnistuin sen verran että sain paikallisen kivitaskun kuvattua. Mutta olisi ollut hauska saada vähän enemmänkin lintuja. Kokeilen varmaan huomenna laittamalla pienen vesialtaan houkuttimeksi.

Avatar of Author

Tuomas Turpeinen