Published on 2020-01-16 04:08:17+00:00

Kotia päin

Kaikki hauska päättyy aikanaan ja taas on aika palata Jyväskylään. Tosin nyt on tullut oltua kuukausi reissussa, joten itseasiassa ihan mukava päästä sinne omaan sänkyynkin pitkästä aikaa. Hyvä sateinen päivä lähteä.

Edelliset kolme päivää on ollut sähköt poissa. Ilmeisesti joku osa oli hajonnut Kariban vesivoimalasta. Jouduin sitten säästelemään virtaa että riittäisi vielä paluumatkalle mikäli joutuu jotain dokumentteja kaivamaan netistä.

Muuten viimeiset päivät menivät lähinnä kaupunkia kiertäessä. Vipe kävi pariin kertaan maahanmuuttovirastossa. Tavoitteena saada uusittua maassaololupa. Homma jäi vielä kesken, kun oikeata kansiota ei vielä oltu ehditty katsoa. Perjantaina sitten uudestaan.

Minä puolestani olin lähinnä hengessä mukana. Mutta sitten eilen kävin viettämässä tunnin matkamuisto torilla paikassa nimeltä Avendale. Sinne käveltiin pitikin hienoa jakaranda kujaa.

Torilta saa halpaan hintaan kaikenlaista afrikkarojua. Ostin itselleni helmistä tehdyn harjalinnun ja taulun.

Illat on mennyt pihalla lintuja bongaillessa ja kirjoja lukiessa ja mennen ajoissa nukkumaan. On tehnyt ihan hyvää tämmöiselle yökukkujalle. Yllättävän rentoa kun netti ei toimi.

Kaksi uutta bongausta.

Ehkä nimeltään kyläbulbuli.

Tämän laji on suomeksi keltavatsamedestäjä. Aika arka lintu, sain pitkään odotella että sain kuvan, muurahaiset jo kiipeili jalkoja pitkin ylös...

Ja kokeilin myös uutta harrastusta. Etanabongailua. Huomattavasti helpompaa kuin lintujen kanssa. Pitäisiköhän vaihtaa lajia vai säästää tää eläkepäiville ?

Avatar of Author

Tuomas Turpeinen