Bussi toi perille ja sain nukuttua yön. Aamulla kämpän verhossa oli viitisen senttiä pitkä ruma ötökkä, joka oli ilmeisesti joku kaskas.
Vic falls on pieni kaupunki. Hyvin turistinen semmoinen. Muuten mukavan oloinen, mutta noita hiton matkamuistomyyjiä on aivan liikaa. Kävelin parin kilometrin matkan kaupalta putouksille, ja sinä aikana ainakin kymmenen myyjää tuli kyselemään. Ja se ei ole vain pikainen "kiinnostaako?". Se alkaa sillä että luodaan jonkinlainen suhde, kysellään kuulumiset, nimi, perhesuhteet, miksi täällä jne. Sitten aivan sattumalta tulee ilmi että hän tekee tämmöisiä uniikkeja käsitöitä ja voisi myydä niitä aivan mielettömän hyvään hintaan kun ollaan jo näin kavereita. Sitten kun ei kiinnostakaan niin alkaa tarina siitä kuinka vaikeaa elämä on täällä, edes aamupalaa ei tänään ole saanut ja siihen pitäisi nyt jostain saada rahaa. Ja sitten kun ei vieläkään kiinnosta niin sitten ehdotellaan että jos paluumatkalla alkaisi kiinnostusta löytymään, puhelinnumerokin voidaan vaihtaa sitä hetkeä ajatellen. Ja hän nyt odottaa tässä kun kerran tämä on jo varma kauppa paluumatkalla. Sen verran tiheässä heitä oli että juuri kun pääsi edellisestä niin seuraava tuli. Pitäisi varmaan laittaa kuulokkeet korville ja vaan kävellä sokeana. Yhdelle kerjäläiselle ostin kaupasta ruokaa, hän vaikutti aidosti tarvitsevalta, raajarikko pyörätuolissa. Tosin hänkin oli jo antamassa ostoslistaa kaikesta kalliista, totesin vain että "nyt saat mitä tulee." Kaupungilla tuli myös paviaaneja vastaan, pelottavia otuksia, yksi ilmeisesti spottasi mun repun ja kuvitteli saavansa sieltä jotain syötävä. Piti varoa ihan vakavissaan.
Mutta putoukset oli kivat. Varoituksista huolimatta siellä oli vettä ihan hyvin. Välillä ei nähnyt oikeastaan mitään kun putouksesta nouseva sumu peitti kaiken alleen. Ja toinen pieni haaste oli kuumuus. Kun aurinko rupesi paistamaan alkoi semmoinen hikoilu että ei mitään rajaa. Aina kun lähti liikkeelle ilmestyi toinen vähemmän tunnettu nähtävyys: Tuomaksen hikiputous. Se söi vähitellen mukavasti kaiken aurinkorasvan ja seurauksena oli sitten lievää punoitusta niskassa ja käsissä. Koitin bongailla lintuja, mutta mitään uutta ei ollut riittävän lähellä, uusia ääniä kyllä kuului sademetsän siimeksestä. Spottasin myös kaksi suomalaista naista jotka olivat vuokranneet auto ja ajelivat Namibiassa.
Luulen että kuvat ei nyt oikein riitä kertomaan kuinka massiivinen nähtävyys tämä on
