Published on 2023-04-03 20:11:17+00:00

Hararen katuja

Kasvimaa tuli valmiiksi. Siitä tuli oikein hieno. Saimme päätalon isännöltä luvan käyttää siinä kompostimultaa. Nyt vain odotellaan koska ensimmäinen taimi alkaa pilkistämään.

Ruokintapaikalla on nyt käynyt muutamia sinisieppoja. Ehkäpä se talven tullen alkaa vielä houkuttelemaan enemmän lintuja.

Nyt aktiviteetit on jatkunut kävelylenkeil ja lintubongailulla. Lintuja tuli tällä kertaa katseltua oman pihan sijaan kaupungilla.

Hararen kadut on aika hienoja. Välillä tuntuu kuin olisi isossa kasvitieteellisessä puutarhassa. Ainoa haittapuoli on liikenne. Täällä jalankulkijaa ja ei juuri kunnioiteta, pitää väistellä ja olla tarkkana.

Tein aikani kuluksi kuvagallerian myös pihapiirin hämähäkeistä.‌

Avatar of Author

Tuomas Turpeinen