Published on 2022-03-05 22:34:07+00:00

Cennet Koyu

Aamulla taas mietittiin että mitäs tänään tehtäisiin. Tämän kertaiseen päätökseen pääsi vaikuttamaan Jukan kämpällä toissapäivänä käynyt rakennusmiehen tulkki. Hän vinkkasi  kohtuu lähellä olevasta hienosta paikasta, nimeltään Cennet Koyu. Sieltä löytyisi hieno ranta ja jotain vanhoja raunioita. Lähdimme ajelemaan.

Googlen navigaattorin ohjeiden mukaisesti parkkeerattiin auto tien varteen ja lähdettiin tarpomaan metsän läpi kohti rantaa. Reitti oli hieman jännittävä, paikoitellen piti mennä piikkilanka-aidastakin ali.

Alkoi jo hieman epäilyttämään että olemmekohan menossa oikeaan paikkaan. Mutta lopulta pääsimme itse kohteeseen ja sehän olikin aika idyllisen näköinen luontokohde. Iso poukama, jonne on kokoontunut jokunen paikallinen autoineen grillaamaan ja kuluttamaan aikaa. Aika moni oli tullut tänne autolla, joten päättelimme että auton voisikin tuoda tänne parkkiin.

Lähdin hakemaan auton, mutta en arvannut, että perille pääsy olikin pieni seikkailu. Googlen kartta ei osannut neuvoa loppuun saakka, mutta sen verran että arvasin mikä tie veisi rannalle. Mutta yhtäkkiä tie vaihtuikin joeksi. Rupesi hieman epäilyttämään että uskaltaisikohan tuonne pienellä vuokra-autolla ajaa, edessä sinne ajoi suht reippaan kokoinen maastoauto. Mutta hetken päästä toiseen suuntaan tuli ihan perus taksi, joten rohkaistuin siitä kokeilemaan.

Ja kyllähän se siitä ihan hyvin meni.

Loppupäivä menikin sitten rannalla ja metsässä kävellessä ja maisemista nautiskellessa. Näkymät olivat jokseenkin hulppeat.

Oli siellä bongattavana yksi tirpunenkin.

Avatar of Author

Tuomas Turpeinen