Trekkireissun ensimmäinen päivä oli puuduttava pitkä automatka Annapurnan suojelualueelle.
Ensimmäinen osuus matkasta oli perus pikkubussilla. Lähdimme hotellilta kuuden aikoihin bussiasemalle oppaamme Santen kanssa, joka junaili meidät sitten oikeaan autoon. Liikenne täälläpäin on aika kaoottista. Harrastin hetken keittiöpsykologiaa Suomen ja Nepalin autoilukulttuurista matkalla. Suomessa auto on suurimmalle osalle ihmisiä kulkuväline jolla päästään paikasta toiseen. Ajamiseen yhdistetään sanoja turvallisuus, joustavuus, ennakointi jne. Täälläpäin tuntuu että autot ovat enemmän jonkinlainen miehisyysjuttu, ja liikennekulttuuri tuntui siltä että tarkoitus on olla nopea, ovela, itsevarma. Ajatus jäi asiasta kesken mutta mietin että johtuuko se yleisesti kulttuurin eroista (Nepal on enemmän maskuliininen maa, autojen ratissa on näkynyt vain miehiä) vai siitä että autot ovat aika uusi asia maassa muutenkin ja liikennekulttuuri ei ole ehtinyt kehittymään samalla lailla.
No mutta takaisin pikkubussiin. Tiet ovat aika ruuhkaista ja reikäisiä. Liikenteessä näkyi paljon intialaisia autoja. Erityisesti rekat olivat komeita koristeineen.
Vauhtia oli aika paljon ja nukkuminen aika heilumista... kuuden tunnin ajomatkan päästä saavuttiin ensimmäisen etapin päähän Besisharariin. Teetauon jälkeen hypättiin jeepin kyytiin ja sillä rymisteltiin sitten seuraavat 6 tuntia.
Jeeppimatka olikin sitten oma kokemuksensa. Alkuun menimme kivoja hieman röykkyisiä pikkuteitä.
Matkan edetessä maisemat jylhistyi. Lopulta olimme tiellä jota en usko että oma äitini haluaisi tietää edes olevan. Satoja metrejä korkealla jyrkän vuoren rinteen reunalla kapea kivistä ja mutaista uraa. Välillä kaidetta, välillä ei. Kuvia oli vaikea ottaa kun auto heilui koko ajan. Seuraavista saanee jonkinlaista mielikuvaa.
Alemmassa kuvassa odotamme että mutavyöryn tukkima tie saadaan taas auki.
Lopulta alkoi myös iltasateet ja pimeys. Viimein pääsimme myös (onneksi) perille. Ehkä jännittävin ajomatka koskaan. Kaiken kaikkiaan istuimme autossa n. 13 tuntia. Tänä aikana askelmittari oli mitannut tuon n . 32000 "askelta" auton heilumisesta.
Nyt olemme asettautuneet kodiksi teetupaan trekin lähtöpaikkaan. Ruoka on syöty ja huomenna aamulla alkaa vihdoin kävelyosuus. Seuraavien kymmenen päivän aikana en välttämättä pysty blogia kovin aktiivisesti päivittämään.
